Rég Acid Nuxx 09

© HW Farm © HW Farm
Kutsumanimi Acid Rotu Oldenburginhevonen
Syntynyt 20.05.2009 (ikä 11) Säkäkorkeus 171cm
Sukupuoli Ori Painotus Kouluratsastus
VH-64499 Koulutustaso VaA
Omistaja SWO Régiment Kasvattaja Albino (VRL-3910)

Luonnekuvaus

Mistä on ylivilkkaat old-orit tehty? Karkausyrityksistä, murtokeikoista rehuvarastoon, huonoista käytöstavoista - niistä on ylivilkkaat old-orit tehty. Tai ainakin meidän Acid. Nuoresta iästään huolimatta ori on varsin ovela tapaus. Karkausyrityksiä on hevosen rekisteriin kertynyt jo parikymmentä, samoin edellämainittuja murtokeikkoja. Kun yhtälöön lisätään vielä piittaamattomuus käytöstavoista ja käsityksestä oikeasta ja väärästä, paketti on valmis. Jos Acid olisi ihminen, se olisi passitettu tiilenpäitä lukemaan jo aikaa sitten.

Rég Acid Nuxx 09 on Régimentin ensimmäinen oma kasvatti. Villistä orista kaavaillaan kouluratsua, mutta saa nyt nähdä, suostuuko tämä rakas luupääni oppimaan yhtään mitään. Acidilla olisi kyllä jonkinlaista kapasiteettia tuonne kouluradoille, ainakin sukulaisten puolesta. Orin liikkeetkin viittaisivat vähän siihen suuntaan, että kouluratsu siitä olisi kasvamassa. Ratsun peruskoulutus on saatu jo loppuun ja ihan mukiinmenevä ratsu siitä tulikin, tosin voi olla, että menee vielä jonkin aikaa, ennen kuin kisaamista aloitellaan.

Vaikka Acid on vielä nuori, siinä on voimaa kuin pienessä kylässä. Jos orin kanssa ei tiedä mitä tekee, se ei taatusti tottele ja menee juuri sinne, minne itse haluaa. Acidin on kuitenkin opittava kulkemaan narun päässä edes suunnilleen kiltisti, joten kehottaisin taluttajaa pitämään sen narun kunnolla kädessä ja päämäärän kirkkaana mielessä. Muutaman kerran Acid on minunkin käsistäni lähtenyt, vaikka kuinka yritin sitä pidellä. Laitumelta Acid antaa kiinni yllättävän helposti, mutta ei voi kieltää, etteikö senkin perässä joskus joutuisi juoksemaan. Näillä reissuilla on todettu, että puoliverinen varsa voi olla harmittavan vikkelä kintuistaan. Sopii toivoa, että iän karttuminen hidastaisi orin liikkeitä ja toisi vähän järkeä sen korvien väliin.

Hoitaessa Acid osaa käyttäytyä, tosin orin tapauksessa hyvä käytös ei ole aivan verrattavissa normaalien hevosten hyvään käytökseen. Acid pysyy kyllä paikallaan ja siirtyy ja nostaa kavionsa käskystä, mutta siinä samalla se ehtii tehdä ainakin kymmentä eri asiaa samaan aikaan. Joskus harjapakki saa äkkilähdön, joskus suolakivi muuttuu maailman mielenkiintoisimmaksi asiaksi, joskus taas on aivan pakko nuolla karsinan kaltereita tai kiskoa hoitajaa vaatteista. Tiukalla käskyllä orin saa hetkeksi käyttäytymään, mutta kohta se taas keksii jotain uutta. Olen monet kerrat Acidia harjaillessani ja sen temppuja katsellessani miettinyt, että joko orin kasvatuksessa meni jotain pieleen, tai sitten oli virhe valita sille vanhemmat, joilla on molemmilla hieman omalaatuinen käsitys käytöstavoista. Pohjimmiltaan Acid on kuitenkin ystävällinen ja mahdottoman ihana - nämä ominaisuudet löytää, kun oria ja sen välillä hieman kummallisia mielenliikkeitä oppii ymmärtämään.

© HW Farm © HW Farm © HW Farm

Sukulaiset

i Jalliard Memento ii Via Roma evm iii Gabriel II evm
iie Dresden I GER evm
ie Jalliard Olivia evm iei Bishop Red evm
iee Francesca evm
e Prende au vol QC ei Wolfgang Kasper QC evm eii Tuntematon ori
eie Tuntematon tamma
ee Prende vol Belle evm eei Tuntematon ori
eee Tuntematon tamma

Jälkeläiset

26-04-2010 old-o Remedy Belv e. Absurd Fight

Acid on tarjolla oldenburg-jalostukseen.

Kuulumisia

19.11.2010 Ensimmäisiin näyttelyihin on ilmottauduttu - kuun lopussa sitten nähdään, että miten orin käy.
27.7.2010 Muutamissa kisoissa on käyty ja pari sijoitustakin on tippunut. Orin tililtä löytyy yksi voitto vaativa A -luokassa ja tästäkös me ollaan ylpeitä. Kyllä se kisaura vielä kunnolla käyntiin lähtee, vaikkakin hitaanlaisesti...
13.3.2010 Acid on jo kuusivuotias, enkä sillä ole kertaakaan vielä kisannut. Asialle täytyisi pian tehdä jotain, sillä ori on mainio ratsu: koulu taipuu aina vaativaan a:han saakka. Acidin ensimmäinen jälkeläinen tosin on kohta tuloillaan, pikkuhepan pitäisi syntyä 26.4. Belvinen kasvattina. Edistystä on siis tapahtunut edes johonkin suuntaan, vaikka tuo kisakalenteri kumiseekin tyhjyyttään...
15.11.2009 Rakas puupääni on viimeinkin saanut ratsun koulutuksen ja kohta sen kanssa pitäisi lähteä kisaamaan. Mitäköhän siitäkin tulee, en halua sitä edes ajatella. Acid on edelleen vaikea, hankala ja luupäinen, ei taida vanheneminen asiaa auttaa yhtään. Kolmivuotiaalta orilta odottaisi edes jonkinlaisia käytöstapoja, mutta minkäs teet, kun ei oppi mene päähän ollenkaan.
14.6.2009 Ylivilkas ori todella tietää, miten saa ympärillä olevat ihmiset hermoromahduksen partaalle. Ori ei osaa käyttäytyä sitten vähääkään, sillä ei ole mitään käsitystä oikeasta ja väärästä eikä se tunnu oppivankaan yhtään mitään. Acid on toisinsanoen varsinainen luupää ollut viime ajat... toivottavasti poitsu tuosta viisastuu. Muuten minä sen myyn enkä taatusti ikinä huoli takaisin!
20.5.2009 Rég Acid Nuxx 09 on löytänyt tiensä maailmankartalle.

Kilpailukalenteri

Kouluratsastus
Sijoituksia 2, joista voittoja 1

11-01-2011 Whitehall Intermediate I // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate II // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate Grand Prix // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate I // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate II // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate Grand Prix // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate I // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate II // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate Grand Prix // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate I // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate II // -
11-01-2011 Whitehall Intermediate Grand Prix // -
30-07-2010 Calmosh Dressage Grand Prix // -
30-07-2010 Calmosh Dressage Intermediate II // -
30-07-2010 Calmosh Dressage Intermediate I // -
30-07-2010 Calmosh Dressage VaA // -
26-07-2010 Master Warmbloods Grand Prix // 22/26
26-07-2010 Master Warmbloods Int II // 17/27
26-07-2010 Master Warmbloods Int I // 7/28
26-07-2010 Master Warmbloods VaA // 1/43 (92.413%)
15-05-2010 Roscoe Intermediate II // 5/45
15-05-2010 Roscoe Intermediate I // 27/55

Näyttelyt

30-11-2010 Windsor Stallion Station NJ // -

Acid on virtuaalihevonen

Kuvat: HW Farm
Tekstit ja ulkoasu: Albino © 2009,
Taustan kuva: Benny de Ruiter
Otsikon kuva: Allevamento Valleluva